Siskoni ystävätär, joka valmistui pieneläinten hoitajaksi, halusi minulta valmistujaisiinsa maatilakakun sekä possukakun, sillä erityisesti possut olivat lähellä hänen sydäntään. Possukakussa ei ollut suurempia vaikeuksia tein pohjan levykakkupohjana josta sitten leikkasin pyöreitä taikinalevyjä. Kakun kokosin pyöreään kulhoon jonka sitten kumosin tarjoiluvadille. Possu ja sen kaikki ruumiinosat ovat sokerimassaa ja välissä täytteenä vadelmakinuskitäyte. Possun korviin ja raajoihin laitoin tukea antavat puutikut.

Maatilakakussa olikin sitten enemmän vaivaa. En ensinnäkään ollut ennen kuorruttanut näin isoa kakkua ennen kokonaan sokerimassalla joten varasin sokerimassaa reilusti yli tarpeen, kolme pakettia (750g). Sokerimassaa värjäsin itse vihreällä pastavärillä. Kakun kuorruttaminen onnistui ilman suurempia ongelmia jännityksestä huolimatta vaikka keittiö olikin kiitettävän sotkuinen kuorruttamisen jälkeen. Muotoilin kakkuun myös hieman maaston muotoja voikreemillä ja ylimääräisillä levykakkupohjan paloilla. Kakkuun tuli täytteeksi myös vadelmia ja kinuskivaahto.
Kakkuun tulevia koristeita aloin tehdä jo viikkoa etukäteen ja tein niitäkin reilusti ylimääräisiä. Puita tukemaan laitoin puolikkaat hammastikut. Kaikki koristeet ovat sokerimassaa paitsi ruskealla suklaamassalla tehdyt osat.